tiistai 2. joulukuuta 2014

Tuuman ja Tikin joulukalenteri: Luukku nro 2



 
Tähtinauha
 
Tarvitset tähän: sakset, paperia, ompelukoneen ja -lankaa
 
Kuvan tähtinauha on valmistettu saman kirjan sivuista, kuin eilinen kranssi. Voit käyttää tässä mielikuvitustasi ja materiaalina esimerkiksi karttoja ja erilaisia koristepapereita.
Voit myös kokeilla tällä samalla tekniikalla vaikka sydän- tai joulukuusinauhaa.

Nauhan valmistaminen on varsin helppoa:
 
Leikkaa tähtikuvioita paperista. Kuvien nauhassa tähtiä on kahta eri kokoa. Valmiita tähtimalleja saa esimerkiksi Paint-ohjelmalla tai kirjoittamalla Googlen hakusanoiksi star template. Vinkkinä vielä leikkaamiseen: Kannattaa laittaa useita papereita päällekkäin, varsinkin jos kyseessä on ohut paperi. Kirjan sivuista leikatessa voi hyvinkin saada yhdellä leikkauksella jopa 10 tähteä.

 
 
Ompeluvaiheessa laita aina kaksi tähteä (samankokoista) päällekkäin ja ompele tähtien keskeltä, yläsakarasta alas. Ommeltuasi tähdet toisiinsa kiinni, ompele vähän matkaa tyhjää ja aseta taas uusi tähtikaksikko ommeltavaksi. Näin muodostuu nauhaa.
 
Kun olet saanut ommeltua sopivan pituisen nauhan, taita päällekkäin ommellut tähdet poispäin toisistaan ja saat nauhaasi kolmiulotteisen vaikutelman.
 
Valmis.
 




Ommel menee kahden päällekkäisen tähden läpi, ylhäältä alas. Tähtien väliin ommellaan tyhjää. Lopuksi "aukaise tähdet".
 
Tähtinauha on kaunis koriste esimerkiksi ikkunaan tai joulukuuseen.
 
 
-Sanna/T&T


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti